On vierähtäny jokunen tovi siitä, kun viimeks kirjoitin täällä. Kaikenlaista ihmeellistä ja uutta on sattunu ja elämä täällä alkaa pikkuhiljaa kulkea. Yhtä säätämistä tämä alkutaipale on ollu ja hermot on ollu koetuksella. Kaikesta on kuitenki selvitty, mieli on kiitollinen.
Paljon ollaan nähty ja koettu. Asuntoa on vaihettu jo yhen kerran ja edessä on vielä ainakin yksi vaihto ennen kunnollista asettautumista. Tuleva kämppämme on omakotitalo, jonka vuokra vastaa kaksion tai kalliin yksiön hintaa Suomessa, eli ei lainkaan paha.
Me ollaan viime päivien aikana vierailtu Phi phi -saarella, jotka sijaitsee Phuketin saaresta etelään. Mentiin sinne lautalla, joka oli mahtava kokemus! Oon joskus lapsena ollu jokilaivan kyydissä, mutta tämä oli kyllä ihan toista! Phi phi -saari on uskomattoman kaunis paikka, se on se oikea paratiisi. Harmi vain, että turisteja liikkuu siellä tosi paljon. Alun perin meijän piti olla saarella vain päivä, mutta sitten olimme spontaaneja, kuten Minttu sanoo, ja jäimme yöksi. Mulla oli rehellisesti sanottuna vähän epämukava olo, ku ei oltu ollenkaan varauduttu siihen ja viikon vuokra Ormthongista (jossa tällä hetkellä majailemme) oli maksamatta. Parin päivän reissu meni hienosti ja päästiin ottamaan myös "pitkähäntäveneen" kyytiä. Sillä menimme Bamboo Islandille, joka on kaunein ja puhtain saari, jossa oon milloinkaan käyny! Vesi on puhdasta, koralleja joka puolella ja ihanan pehmeää hiekkaa. Harmi vain, että snorkkeleita tai uimalaseja ei ollu mukana... Eilen palasimme siltä reissulta, joka kyllä jää muistoihin. :)
Tosiaan, skootteriki on tullu nyt vuokrattua. Minttu ajaa sillä ja mää istun kyydissä. :) Vielä tällä hetkellä se tuntuu turvallisimmalta, mutta mulle on kyllä suositeltu oman skootterin vuokraamista. En tiiä, kuinka fiksua on opetella ajamaan sillä täällä, en oo nimittäin koskaan ajanu kyseistä vekotinta. Täällä ei kyllä tosin oteta kovin hyvin jalankulkijoita huomioon, joten skootteri tulis kyllä enemmän kuin tarpeeseen. Katotaan sitä sitten myöhemmin, kun oon saanu kerättyä tarpeeks rohkeutta.
Tänään oli ensimmäinen koulupäivä. Oli kaikenlaista koulun ja opetuksen esittelyä ja saatiin tutustua vähän luokkakavereihin. Kahta ihmistä lukuun ottamatta kaikki oli suomalaisia. Vierailtiin buddhalaisessa temppelissä, missä kaikkien piti polvistua jonku patsaan eteen ja viiä kukkia. Se oli kyllä aika hassua ja mulla oli kummallinen tunne koko sen kierroksen ajan. Seuraavat polvistumiset oli vapaaehtoisia, joten en ruvennu sitten enää siihen. Toisaalta on kiinnostavaa tutustua erilaiseen kulttuuriin uskonnon kautta, toisaalta se saa ajattelemaan sitä, kuinka pimeässä ihmiset oikeasti elävät, kun palvovat joitain kuvia. Niille lukijoille muuten tiedoksi, jotka ei vielä tiiä: oon uskovainen ihminen, eli uskon siihen, että Jeesus on ainoa Herra tässä maailmassa ja Hän rakastaa minua enemmän kuin mitään muuta. Kuten myös sinua.
Lopuksi mummulle, tummulle ja äitille:
"Äiti kulta, älä minusta huoli
Mulla on suojelusenkeli,
se suojelee mun henkeäni,
vaikka eksyn laaksoon pimeimpään
Se kulkee aina mun kanssani,
kuulien sun rukouksesi,
ehkä joskus löydän määräni pään." (NMB)
 |
Tämä kuva hyppäs vahingosa alkuun, vaikka sen piti olla lopussa. :D Japanilaisesta ravintolasta, tuosa liukuhihnalla pyöri ruokaa, jota sitten sai ite ottaa ja keittää semmosella kattilalla. Aika vaikiaa, ku ei oikein tienny, kuinka kauan olis pitäny niitä ruokia keittää. Tavallaan siis japanilainen pikaruokaravintola. |
 |
Ylemmät kuvat Baan Mak Songista, jossa vietettiin ensimmäinen Thaimaan yö. Arvaappa, kumpi nukku kummassa sängyssä? ;) |
 |
Patong Beachilta haettiin skootteri yheltä pariskunnalta, joka vuokraa niitä opiskelijoille. Todellinen turistirysä koko kaupunki, merivesiki on sen mukaista - eli hyvin likaista. Todiste myös siitä, että oikeesti ollaan ajeltu skootterilla. |
 |
Käväistiin myös Phuket Townissa, ihana kaupunki! Sielä tavattiin nämä ylisöpöt tytöt, jotka sano mielle "Hey" ja "Bye". :) Käytiin myös hieronnassa samaisessa kaupungissa, aika hyvää kyllä teki pitkien lentomatkojen jäläkeen! |
 |
Meritunnelmaa, matkalla Phi phille. |
 |
Bamboo Island, täältä tullaan! |
 |
Otin kuvan myös meitä kuskanneista pojista. Mukavia olivat, vaikka oltiin niiden mukaan tunnin myöhässä sovitusta takaisinpaluusta. :) |
 |
Ylimmät kuvat Bamboo Islandilta. Awesome on varmaan sopiva sana kuvaamaan sitä! Luonnossa vielä upeampi kuin kuvissa. |
 |
Majoitus Phi phillä. |
 |
Sellainen reissu se oli. Nautin suunnattomasti, vaikka alimman kuvan tilanteessa hartiat ja kasvot oli palaneet aivan punaisiks. Ihan järkyttävän kipeä selkä oli seuraavan yön, vaikka kuinka rasvas. Aurinkorasvan huolellisempi käyttö olis ollu kova sana. Virheistä onneks voi vain oppia. :) |