keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Vapaapäivän viettoa

Nyt ensiksi paljon onnea Olaville!! Oot jo tosi iso poika. Pidä hauskat kaverisynttärit. :)

Eilen suunniteltiin tyttöjen kans joko biitsille tai Old Phuket Towniin lähtöä, koska meillä oli vapaapäivä koulusta tänään. Aamupäivällä sitten suunnitelma muuttui ja lähimme Chalongin satamaan kahtomaan, josko sieltä löytyis joku vene tai lautta, jolla vois risteillä päivän merellä. Ilma oli kaunis, vähän pilviä ja aurinkokin pilkahti. Se kuitenkin muuttui päivän mittaan harmaammaksi ja pari pisaraakin satoi. Satamaan tullessamme huomasimme, että kaikki lautat oli jo lähteny aamulla ennen puoli kymmentä. Siinä sitten aikamme tuumailtiin, mitä tehdään tänään. Tai lähinnä muut tytöt tuumaili, minä en siihen niinkään osallistunu. Parempi on joskus pitää suu kiinni. :) Kun päätöstä ei oikein alkanut syntyä, päätin yksikseni lähteä käymään Phuket Townissa. Sanoin heipat tytöille ja lähdin pienelle seikkailulle.

Chalongista Phuket Towniin on todella helppo ajaa - ei tarvi kuin seurata tienviittoja ja mennä oikeastaan suoraan. Pienemmille paikkakunnille on aina vähän vaikeampi löytää ja samoin esimerkiksi Phuket Townin sisällä on vaikea skootterista käsin hahmottaa kaupunkia. Pysähdyin välillä yhden puiston kohdalle ja kävelin siellä pienen lenkin. Puistot täällä ovat harvinaisia, joten nautin joka hetkestä. :) Siitä jatkoin matkaa sitten Phuket Townin keskustaan ja lähdin jalan etsimään vanhaa kaupunkia. Se löytyi kuin löytyikin ja huomasin ilokseni, että suunnistaminen kaupungissa ei olekaan ihan niin vaikeaa kuin olin kuvitellut. Oon käynyt siellä pari kertaa aiemminkin, lähinnä istunut skootterin kyydissä tai ajanut vain kaupungin läpi. Vanha kaupunki on kaunis ja eroaa muusta kaupungista hienommilla ja vanhemmilla rakennuksillaan.

Nautin todellakin siitä vapauden tunteesta, minkä skootterilla ajaminen tuo! Tämä Phuketin saari on todella pieni, noin 50 km pohjoisesta etelään ja 20-25 km idästä länteen. Minnekkään ei siis ole pitkä matka. ;) Sukkuloiminen liikenteessä on helppoa, kun seuraa paikallisten tapaa ajaa skootterilla. Muutenkin kaikki on yksinkertaisempaa kuin Suomessa, vaikka liikennesääntöjä ei ole. Tosin onnettomuuksia sattuu täällä silti todella paljon, varsinkin vesisateessa. Silloin asvaltti muuttuu todella liukkaaksi, ihan kuin Suomessa talvella.

Kävin myös jalkahieronnassa, mikä teki todella hyvää! Mulla on monena yönä krampannut vasemman jalan pohje, kun oon suoristanu sen ja se on tehny todella kipeää... Nyt sain jumit pois pohkeista vähäksi aikaa.



Joku ihme härpäke keskellä lampea. Mikähän lie tämän tarkoitus?



Yksinäinen penkki keskellä puistoa.

Olis voinu kuntoillakin, jos olis tehny mieli. Koko lammen ranta oli täynnä näitä laitteita.


Ensimmäinen kunnollinen leikkipuisto, jonka oon nähny Thaimaassa. Eihän vain tee tuonne mieli, Olavi ja Kaisa? ;)

Tästä puusta tuli mieleen Ice Age 2. Siinä se Ellie menee tuollaisen puun alle. :D

Ensimmäinen kunnollinen palmukuva täältä. I'm really in the middle of the jungle.



Sympaattisia puutarhatonttujuttuja. :) Ei voinu ku hymyillä.



Pizza la Italiano. Prosciutto e funghi, eli kinkkua ja sieniä mozzarellajuustolla. Nam!



Komeaa vanhaa Phuket Townia.

Tuosta oviaukosta mää en mahtunu käveleen suorana. :D

Joku jumala, jolle on poltettu suitsukkeita.











Vanhan Phuket Townin ikkunat on aivan ihania! Monen värisiä ja upeasti tehtyjä.

"Have a good time." Päivän kahvihetki.


Rakas skootterini. :) Suomessa sitten pärrytellään kesällä tämmösellä pelillä enemmän, nyt kun täällä on sillä opetellu ajaan.

Ihania pieniä kitaroita! Mikäs näiden oikea nimi olikaan...?

Onkohan täsä risteyksesä jotain vaarallista?



Sellainen reissu tänään. Huomenna tosiaan lähen käymään Jaanalla Bangkokissa, siitä sitten kirjoittelen loppuviikosta. Ja kuvia tulee varmasti tuplamäärä, ellen sitten päätä päivittää reissusta kahteen otteeseen. :) Maltan tuskin odottaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti