Sunnuntaina teimme tosiaan pienen retken yhelle järvelle Kathmandun ulkopuolelle. Matkaa tälle järvelle oli noin 50 km ja aikaa meni sen 1,5 h yhteen suuntaan. Voin kertoa, että oli mielenkiintoista istua auton kyydissä, kun ikkunasta ulos katsellessa näkyi vain rotkon pohja. Vuoristoteitä siis mentiin koko matka, välillä oltiin vähän korkeammalla ja välillä vähän matalammalla. Tie oli aika pomppuinen ja siihen tottumaton olisi sanonut sitä erittäin huonoksi. Ei Suomen metsätiet oo ees niin pahoja näihin teihin verrattuna. ;)
Matka järvelle meni mukavasti maisemia ihastellessa ja ihmetellessä. Perillä tarkoituksena oli käveleskellä etsimään joku kiva piknikpaikka, mutta se ei onnistunut. Tie oli todella pölyinen (tuntui kivasti hengitysteissä) ja lähes koko ajan autoja ja moottoripyöriä pyyhälsi ohi. Eväsretki vietettiin sitten autossa, mutta se oli kyllä siihen hetkeen paljon mukavampi vaihtoehto. Kuvia sain kuitenkin räpsittyä.
Paluumatka meni mukavasti, kunnes pysähdyttiin tauolle hetkeksi aikaa. Se hetki venyikin sitten lähes tunniksi, kun auto ei enää suostunu lähtemään käyntiin. Akku oli loppunu. Siinä sitä sitten ihmeteltiin ja mietittiin, miten päästäisiin takaisin Kathmanduun. Janne pysäyttikin ensimmäisen ohiajavan auton ja kyydissä olevat miehet alkoivat heti auttamaan. Käyntiin eivät autoa kuitenkaan saaneet.
Yksi miehistä sitten peruutti auton vapaalla vaihteella vuoristotietä alemmaksi ja vähän ajan kuluttua paikalle pysähtyi luultavasti intialainen mies, joka jäi auttamaan. Hän oli kuin taivaan lahja: hän pysäytti paikalle tulleen toinen samanlainen auto kuin tämä Jannen ja Teressan maasturi ja tämä mies siirsi siitä autosta akun heidän autoonsa, jotta se saatiin käynnistettyä. Jannen piti koko ajan pumpata kaasua, kun auton käynnistyttyä alkuperäinen akku laitettiin takaisin. Mies arveli, että kun vain painelee kaasua, akku alkaisi latautua. Se ei kuitenkaan latautunut ja koko paluumatkan ajan Jannen joutui painella kaasua, jopa alamäissä jarrutusten lomassa, ettei auto sammuisi. Koko matkan rukoilimme, että pääsisimme turvallisesti takaisin Kathmanduun ja ne rukoukset kuultiin. Tämä meitä auttanut intialainen mies vielä kaiken tuon hyvän lisäksi seurasi meitä koko matkan Kathmanduun asti valmiina auttamaan, jos auto sattuisi sammumaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Pääsimme turvallisesti takaisin perille, väsyneinä, mutta kiitollisina.
En olis kyllä ihan heti uskonu, että tämmönen tilanne sattuu ensimmäisenä Nepalipäivänä, mutta kyllä täytyy sanoa, että tämä oli oikea seikkailu! Suomessa on vielä helppoa selvitä akun tyhjenemisestä, toisin kuin täällä. Ja siitä selvittiin!
Matka järvelle meni mukavasti maisemia ihastellessa ja ihmetellessä. Perillä tarkoituksena oli käveleskellä etsimään joku kiva piknikpaikka, mutta se ei onnistunut. Tie oli todella pölyinen (tuntui kivasti hengitysteissä) ja lähes koko ajan autoja ja moottoripyöriä pyyhälsi ohi. Eväsretki vietettiin sitten autossa, mutta se oli kyllä siihen hetkeen paljon mukavampi vaihtoehto. Kuvia sain kuitenkin räpsittyä.
Paluumatka meni mukavasti, kunnes pysähdyttiin tauolle hetkeksi aikaa. Se hetki venyikin sitten lähes tunniksi, kun auto ei enää suostunu lähtemään käyntiin. Akku oli loppunu. Siinä sitä sitten ihmeteltiin ja mietittiin, miten päästäisiin takaisin Kathmanduun. Janne pysäyttikin ensimmäisen ohiajavan auton ja kyydissä olevat miehet alkoivat heti auttamaan. Käyntiin eivät autoa kuitenkaan saaneet.
Yksi miehistä sitten peruutti auton vapaalla vaihteella vuoristotietä alemmaksi ja vähän ajan kuluttua paikalle pysähtyi luultavasti intialainen mies, joka jäi auttamaan. Hän oli kuin taivaan lahja: hän pysäytti paikalle tulleen toinen samanlainen auto kuin tämä Jannen ja Teressan maasturi ja tämä mies siirsi siitä autosta akun heidän autoonsa, jotta se saatiin käynnistettyä. Jannen piti koko ajan pumpata kaasua, kun auton käynnistyttyä alkuperäinen akku laitettiin takaisin. Mies arveli, että kun vain painelee kaasua, akku alkaisi latautua. Se ei kuitenkaan latautunut ja koko paluumatkan ajan Jannen joutui painella kaasua, jopa alamäissä jarrutusten lomassa, ettei auto sammuisi. Koko matkan rukoilimme, että pääsisimme turvallisesti takaisin Kathmanduun ja ne rukoukset kuultiin. Tämä meitä auttanut intialainen mies vielä kaiken tuon hyvän lisäksi seurasi meitä koko matkan Kathmanduun asti valmiina auttamaan, jos auto sattuisi sammumaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Pääsimme turvallisesti takaisin perille, väsyneinä, mutta kiitollisina.
En olis kyllä ihan heti uskonu, että tämmönen tilanne sattuu ensimmäisenä Nepalipäivänä, mutta kyllä täytyy sanoa, että tämä oli oikea seikkailu! Suomessa on vielä helppoa selvitä akun tyhjenemisestä, toisin kuin täällä. Ja siitä selvittiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti