sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Karon Beach

Viikonloppu meni nopeasti ja mukavasti hyvässä seurassa. Suunnittelin jo viime viikolla reissua Karon Beachille, kyläilemään Vallinevan Tarvolle ja Ailille, joihin olin ollut ennen matkan alkua yhteyksissä asuntoasioiden kans. Yllättäen mukaan halus lähteä myös Sanna ja Minttu, joten sellaisella kokoonpanolla mentiin. :) Ennen lähtöä lauantaina aamupäivällä ajoin skootterilla EKAA KERTAA ja vielä näin kamalasa liikenteesä. Kävin nimittäin hakemassa Sannan Delight Villagelta. Lähettiin sitten bussilla Patongille ja matkan aikana Minttu ehdotti, että hankitaan nyt samalla skootterit mulle ja Sannalle. En ite ollu valmistautunu siihen henkisesti ja ensimmäinen ajokertakin oli jännittäny kovasti, mutta myönnyin ehdotukseen silti. Eihän se ollu mitään muuta kuin puhdasta järjen käyttöä ja myöhemmin tulin huomaamaan, että sen ehdotuksen hyväksyminen kannatti. Mulla on siis nyt oma skootteri täällä Thaimaassa. Sillä on kyllä kätevää liikkua paikasta toiseen ja se tulee myös huomattavasti halvemmaksi kulkea kuin jos aina kulkis taksilla tai bussilla.

Skoottereilla siis jatkettiin matkaa Karon Beachille. En tietenkään ollu ottanu karttaa mukaan (tyypillistä unohtaa se tärkein asia), mutta onneksi mulla oli sentään Tarvon numero ja saatiin hyvät ohjeet heidän asunnolleen. Ei tarvinnut tehdä edes hukkareissua! :) Heillä on muuten tosi ihanan viihtyisä koti täällä Phuketissa. Saatiin jäädä yöksi, mikä oli enemmän kuin hienoa! Koko viikonlopun tarkoituksena oli vain tutustua Karon ja Kata Beachiin ja makoilla rannalla. Tulos on tietenkin se, mitä yleensä voidaan odottaa, eli osittain palanut erittäin ruman punainen iho. :D Oma vikahan se on, kun aurinkorasvaa ei osaa käyttää tarpeeksi.







Kuvia meijän koululta. Tuosa yhesä kuvasa koira nukkuu pöydällä, varmaan huomasitte?

Central Festival, kauppakeskus lähellä meitä.





Karon Beach. Aika pilvinen sää oli, jälkeenpäin kuvista sen vasta huomas. Alimmassa kuvassa on tuolla keskellä Big Buddha, sellainen suuri patsas. Seki pitäis käydä täsä joskus tarkistamasa. :)


Pari kuvaa kotikirkosta. Aion muuten hankkia itelleni samanlaisen pianon, jotta saan syksyllä soittaa sitä Ylivieskasa.


Aili ja Tarvo Vallineva (toimintaan Kotikirkossa voi tutustua www.kotikirkkophuket.com).


Tämä oli mielenkiintoinen. Tavallaan sellainen surffaussimulaatio, josa saa kokeilla surffaamista turvallisesti ja saa myös opetusta. :)


Kata Beach.

Meijän huone Vallinevoilla.




Lisää kuvia Kata Beachilta. Muuten, Karon Beachilta Katalle on noin pari kilomertiä matkaa.


Söinpäs keittoa. Currya, kanaa ja ananasta. Aika hyvää! :)



Iltapala. ;)

Lauantai-iltana vierailin Phuketin Kotikirkossa, joka pidetään Hilton hotellin Coconut grovessa. Tytöt kävivät sillä aikaa tutustumassa paremmin kaupungin eri osiin. Aluksi en meinannut löytää perille (Aili ja Tarvo olivat menneet aiemmin ja neuvoneet, kuinka sinne löytää), mutta pienen säätämisen jälkeen saavuin tilaisuuteen tyylikkäästi kymmenen minuuttia myöhässä. Tilaisuus oli erittäin lämminhenkinen ja todellakin nautin siitä, että sain kahden viikon reissaamisen ja erilaiseen kulttuuriin tutustumisen jälkeen päästä seurakuntaan, tutustumaan muihin uskoviin, kuulla ihanaa Jumalan Sanaa ja kaikkea! Mulle usko ja hengelliset asiat ovat todellakin tärkeimmät asiat elämässä ja mää niin nautin siitä! :) Pääsin myös säestämään sinne tilaisuuteen ja olin enemmän kuin otettu. Pianoa on ollu ikävä. Myös paikalla olleet pitivät siitä, että välillä sai kuulla pianoakin. Kutsuivat tietenkin tulemaan toistekin ja todellakin aion mennä! Nyt kun on oma skootteri ja osaan jopa ajaa sillä, vierailu seurakunnassa tulee olemaan helppoa.

2 kommenttia:

  1. Hienoa että löysit tien seurakuntaan. Ajelee sitten varovasti sillä skootterilla.

    VastaaPoista
  2. Koetan olla varovainen. Oon kyllä meinannu yhen kerran jo kaatua, mutta oli enkeleitä matkassa. :) Täällä muuten kaahataan 80km/h skootterilla! Se on aika hurjaa menoa. Ite oon pysyny vielä siinä 40-50 vauhisa ja yritän pysyäkki. :D

    VastaaPoista